Thursday, February 10, 2005

Tervetuloa tilkkupeittojen maailmaan


Tilkkupeitot poseeraavat yhteiskuvassa

Kahdeksan vuotta sitten isosisko tartutti minuun neulehulluuden. Siksipä onkin varsin luontevaa seurata samaisen siskon jalanjäljissä neuleblogien maailmaan.

Olen 29-vuotias intohimoinen neuloja. Neuleurani alkoi oikeastaan jo ala-asteiässä. Tein valtavan kokoisia ja elämää kirjavampia pannulappuja, roppakaupalla villasukkia ja taisin vääntää muutaman kaulahuivinkin. Varsinaisen neulekärpäsen pureman sain kahdeksan vuotta sitten. Seurasin vierestä, miten sisko loihti toinen toistaan tyylikkäämpiä neuleita, ja innostuin kokeilemaan neulomista uudelleen. Seurasi monta mielenkiintoista katastrofiyritystä, muun muassa siniharmaa kirjoneuletakki (jonka langat päätyivät villasukiksi), oksennuksenvihreä lyhythihainen pusero (mitä oikein ajattelin?) ja kirjavista virkatuista pyörylöistä koottu reikäpusero (ajattelinko yhtään mitään?).

Vähitellen löysin oman tyylini ja pakottauduin viimeistelemään neuleet niin huolellisesti, ettei jokaista luomusta enää tarvinnut purkaa. Minusta on tullut aika konservatiivinen neuloja. Pidän tavallisista peruslangoista ja perinteisistä malleista. Aina välillä intoudun ostamaan erikoisempia lankoja ja kokeilemaan ihan uudenlaisia malleja, mutta loppujen lopuksi puran kaikki viritelmät, lahjoitan langat siskolle ja päädyn ostamaan lisää Seitsemää veljestä. Eniten innostun kaarrokeneuleista, joita olenkin tehtaillut itselleni ja perheelleni melkoiset määrät. Myös erilaiset palmikkoneuleet sykähdyttävät. Mitä monimutkaisempi palmikkomalli, sen parempi.

Puolitoista vuotta sitten sairastuin masennukseen. Sen myötä neulomisinnostus vain kasvoi, sillä puikkojen kilinä osoittautui erinomaiseksi terapiakeinoksi. Hylkäsin villapaidat ja jopa villasukat, sillä kaikki mallit tuntuivat liian monimutkaisilta. Ryhdyin neulomaan tilkkuja Vaaka ry:n lahjoituspeittoja varten. Tällä hetkellä peittoja on yhteensä 25, ja projekti jatkuu yhä.

Welcome to the world of knitted squares


My blankets in all their glory

Eight years ago my big sister infected me with a disease called knitting mania. Now she has a blog. Therefore it's only natural that I get one of my own.

About me: I'm 29 years old and I knit. And knit. And knit. Passionately. I was around 9 years old when I first became acquainted with yarn and needles. I knitted potholders larger and more colourful than life. Pairs and pairs of socks, and a couple of scarves, too, I think. The serious knitting mania hit me eight years ago. I was green with envy when my sister showed me all the glorious and stylish things she had knitted, and I thought: "Why shouldn't I give it a try!" A period of knitting disasters ensued: A Faire Isle-style cardican (Too complicated, doomed to be a failure), a sweater green as a dog's vomit (What was I thinking?) and a sweater made of colourful crocheted circles (Did I have any brain activity at all?)

Time went by, and I started to gain some knitting sense. I forced myself to finish all my projects with care, so that I didn't need to unravel every single thing I had knitted. Surprisingly, I found myself to be quite conservative, when it came to yarn and patterns. Every now and then I suffer from some kind of temporary mental disorder and end up buying some stange, fuzzy yarn. After knitting and unraveling I come to my senses, forget all my fuzzy experiments and buy a ball or two of Finnish yarn called Seitsemän veljestä, the perfect choice for a conservative knitter like me. I love knitting patterned yoke sweaters, and every good old aran pattern fills my heart with joy (the more complex the pattern, the better).

About 18 months ago I was diagnosed with depression. For a while everything was ok-ish, but eventually I ended up losing my job because of the illness. After that, my condition became quite severe. Along came medication and psychotherapy. And more knitting. When life got very difficult and my depression worsened, knitting was about the only thing I could do. It was too complicated for me to even think about knitting sweaters or socks. So, I started knitting squares. For a while it was the only thing that kept me going. Life is a bit better now, but I still find knitting squares very therapeutic. My plan is to donate all the blankets to a Finnish charitable organization called Vaaka ry. I have 25 blankets waiting, and no end in sight.

10 Comments:

At 10:53 am , Blogger Terhi said...

Onnea uudelle blogille! Näyttää tosi kivalta. Jään innokkaasti odottamaan jatkoa. Pus! :-)

 
At 11:25 am , Blogger Kristel said...

Hei! Hauskaa saada lisää neuleblogiluettavaa. Itselläni ei ole neuleblogia, mutta lankahamstereiden seikkailuja voit seurata täältä.

 
At 12:29 pm , Blogger Maria said...

Onnea uudelle blogillesi! Itse en (ainakaan vielä) bloggaile, mutta innokas neuloja olen kyllä :-)

Minäkin aloitin juuri keskiviikkona varastoihin kerääntyneiden lankojen muuntamisen Vaaka-tilkuiksi. Nyt on kolme tilkkua jo valmiina ja neljäs menossa. 25 kokonaista peittoa on kyllä mahtava määrä!

Terv. Maria

 
At 12:47 pm , Blogger Kati E said...

Tervetuloa joukkoon kirjavaan Terhin sisko! :) Kiva saada uusia bloggaajia mukaan.

 
At 1:17 pm , Blogger Sari V said...

Tervetuloa Terhin sisko! Neuleblogeja ei ole koskaan liikaa!

 
At 1:48 pm , Blogger Lape said...

Tervetuloa, bongasin uuden blogisi juuri siskosi blogista...

Itsekkin tehtailen noita vaakatilkkuja, tämän vuoden puolella on muiden töiden lomassa syntynyt jo 10kpl?, kun mikään muu ei suju niin ainakin niiden teko... kahteen peittoon taitaa löytyä palat, mutta 25kpl on suuri saavutus, nostan hattua ja paranemisiin... masennus on vaikea sairaus... jonkinmoista kokemusta siitäkin on!

 
At 2:29 pm , Blogger Carita said...

Onnea uudelle blogille !
Mieletön määrä peittoja, jatka samaan malliin :)

 
At 6:09 pm , Blogger Minna said...

Tervetuloa bloggailemaan!

Tilkkujen tekeminen on tosiaankin addiktoivaa, ja ne on siitä mukavia, ettei tarvitse murehtia, että mahtuuko valmis tekele päälle. :)

 
At 7:22 am , Blogger kate said...

I love your blankets!!! Beautiful!!!!

 
At 1:39 am , Anonymous lasknits said...

I share your love of knitting and its therapeutic effects for depression. I usually knit shoes, and hope to teach others to do so as well for the many orphans served by the Dulaan project. Among the many proverbs featured on my kitchen wall is: "If you know what you want to do, do that. If you don't know what to do, help someone." This gets me through my darker moments.

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home